Kuvia kysytään varsin paljon niiltä jotka kuvia ottavat. Tutut ja puolitutut pyytävät usein 'laittamaan kuvia tulemaan'. Ei siinä ole mitään pahaa, sellaiset pyynnöt ovat ystävällisiä, hyväntahtoisia ja usein imarteleviakin. Lähetettävää olisi ja on koko ajan paljon.
Valokuvaukseen ja valokuviin jossain määrin vakavasti suhtautuva ihminen tietää, että kamerasta tietokoneen ruudulle purettava kuva on raakile, vähän niin kuin negatiivi filmikuvauksessa. Kuvaa on säädettävä, muokattava ja joskus manipuloitavakin käyttötarkoituksesta riippuen. Joskus sitä onnistuu paremmin kuvan valotuksessa ja tarkkuudessa kuin toisella kertaa - säätämisen määrä vaihtelee. Usein riittää, että tekee kuvaan perussäädöt, esimerkiksi säätää kuvan varjoalueita vaaleammiksi ja vaaleimpia alueita tummemmaksi, lisää värikylläisyyttä ja terävöittää kuvaa kuvankäsittelyohjelmalla. Niin että se näyttää silmään hyvältä.
Toisissa kuvissa on enemmän tekemistä. Valotus on saattanut epäonnistua, kuten alla olevassa kuvassa, jossa Polly-koiramme kasvattaja Dawn Inett esittää Pollya skottituomari Jim Pollockille viime kesänä koiranäyttelyssä Eskilstunassa. Usein valokuva näyttää paremmalta, jos itse kohde (alla olevassa kuvassa Dawn, tuomari Pollock ja tietysti Polly-koiramme!) erottuu selkeästi taustasta. Erottumista helpottavat esimerkiksi se, että kohde on valoisampi kuin tausta, kohde on terävämpi kuin tausta ja se, ettei taustalla ole häiritseviä elementtejä kuten puolikkaita ihmisiä tai kirkkaanvärisiä esineitä.
Koiranäyttelyissä useimmiten niitä valitettavasti on. Hyvin harvoin esitettävää koiraa on mahdollista kuvata hyvässä valossa (=kirkas päivänvalo) rauhallista, neutraalia taustaa vastem (esim. hillityn yksivärinen seinä/verho). Oheinen kuva on otettu vasten valoa ja se on lisäksi alivalottunut. Tausta on sekava - suhteellisten selkeiden tuomariteltan ja asuntovaunun lisäksi taustalla on monenlaista roinaa alalaidassa, Dawnin takana on puolikas kesäsihteeri ja tuomarin vasemmalla puolella on miehen kyynärpää, muovipussi ja iso kirkkaankeltainen ruusukkeen nauha. Pääkohteita kirkkampia ovat ja niiden kanssa katsojan huomiosta kilpailevat teltan hohtavanoranssit yksityiskohdat. Tämänkaltaista kuvaa ei voi korjata hyvännäköiseksi ihan perussäädöillä.
Koska kuva on Pollyn ainoasta näyttelystä Ruotsin 'cairnviikolla' kuluneena vuonna ja lisäksi vuoden ainoasta näyttelystä, jossa Pollya esitti hänen kasvattajansa Dawn, on kuvalla meille muistoarvoa. Kenties sen voisi lähettää muistoksi kasvattajallekin. Lisäksi kuva sai toimia tässä blogimateriaalina. Siksi käsittelin originaalia Photoshopissa runsaan tunnin verran. En pidä itseäni minään erityisen edistyneenä kuvankäsittelijänä, mutta monenlaisia säätöjä ja pieniä manipulaatioitakin kuvalle tein, jotta siitä tulisi hieman alkuperäista parempi:
Kuvat ovat äkkiä katsottuna melko samannäköisiä, mutta hiemankin tarkemmin katsottuna niissä on paljon isoja eroja eikä ylempänä olevalla alkuperäisellä kuvalla itse asissa tee mitään. Säädin alkuperäiskuvan eri osa-alueiden valoisuutta monellakin tavalla niin, että Polly, Dawn ja Jim saivat lisävaloa suhteessa kuvan muihin osiin ja poistin julmasti Dawnin takana olleen kehäsihteerin puolikkaan ja lisäsin tilalle teltan seinää. Vähensin teltan päällekäyvien oranssien osien hohtavuutta ja muutin osan taustasta mustavalkoiseksi, jotteivat siellä olevat seikat veisi liikaa katsojan huomiota. Poistin alkuperäiskuvassa tuomari Pollockin selän takana olleen miehen kyynärpään ja rakensin tilalle asuntovaunua. Poistin teltasta rakkaaseen cairniimme hohtanutta syaania ja sinistä heijastusta niin, että Polly näyttää enemmän siltä kuin normaalistikin. Alempaa kuvaa on myös rajattu niin, että häiritseviä elementtejä on jäänyt pois (kuten pöydällä olevat tavarat, häiritsevän kirkas yläosan reunus ja alaosan erilaiset roinat) ja huomio tullut paremmin itse kuvattaviin. Lisäksi kuvaa on hieman terävöitetty, sillä suoraan kamerasta puretut kuvat ovat suoraan nettiin laitettuna 'pehmeitä'.
Lopputulos on minusta kohtalaisen hyvä. Fokus on parempi, kohteet erottuvat käsiteltynä paremmin taustastaan, valoisuudet kuvan eri osissa ovat paremmin kohdallaan. Kuvaa on helpompi ja parempi katsoa. Silti minua parempi kuvansäätäjä ja -käsittelijä - joita on hyvin paljon - varmasti loihtisi tästäkin tavanomaisesta kuvasta paljon paremmankin.
Siihen, että lopputuoloksena on kohtuullisennäköinen kuva siihen käyttöön, johon sitä on ajateltu, tarvitaan monenlaisia asioita. Vaikka useimmille kuville riittää vähempi kuin mitä Pollyn kuvalle on tehty, paljon resursseja tulee silti väistämättä käytettyä. Rahanäkökulmasta homma ei ole ilmaista ja useimmiten ei ihan halpaakaan. On pitänyt hankkia kamera ja erilaisia objektiiveja ja opetella käyttämään niitä ainakin jossain määrin siedettävällä tavalla. Esimerkiksi kokeilemalla (yrityksen ja erehdyksen kautta), lukemalla jatkuvasti valokuvauskirjoja ja -lehtiä, käymällä kuvaus- ja kuvankäsittelykursseja ja kommunikoimalla muiden harrastajakuvaajatuttujen kanssa. Lisäksi pitää mennä kuvauspaikoille ja jaksaa ottaa paljon kuvia (se, että ottaa paljon, on olennaista koiranäyttelykuvauksessa, jos haluaa saada edes muutamia onnistuneita kuvia), hankkia kuvankäsittelyohjelmia ja opetella käyttämään niitä monilla tavoilla, käsitellä itse kuvia ja lähettää niitä käyttäjille.
Ehkä siksi, että kyse on vain osin työstä ja pääosin harrastuksesta, sitä joskus huomaa tekevänsä monille kuville paljon enemmän kuin itse asiassa tarvitsisikaan. Kun aika ja tarmokkuus ovat kuitenkin niukkoja voimavaroja, on pakkokin tehdä valintoja niiden käytön suhteen. Joillekin kuville uhraa luonnostaan enemmän aikaa ja vaivaa kuin toisille; kuvia huomaa esim. hahmottavansa 'epäonnistuneiksi', 'tarpeellisiksi mutta yhdentekeviksi', 'peruskuviksi', 'kiinnostaviksi' tai 'onnistuneiksi'. Valinnat alkavat jo sen päättämisestä, minkä vierekkäsistä ruuduista valitsee säädettäväkseen - jos vierekkäisiä ruutuja ei ole, ei edes ole usein mitään, jota alkaisi säätämään! Oheisesta tilanteesta otin seitsemän peräkkäistä ruutua. Niistä viisi oli käytännössä kelvottomia tarkoitukseensa tuomarin peittäessä osin Pollyn tai Pollyn käännettyä pään kamerasta poispäin (miksi se muuten katsoisikaan tuossa kameraa?! :-)). Elvävää tilannetta ei usein pysty kontrolloimaan niin, että yksi ruutu riittäisi.
Kohtuullisen onnistunutta kuvaa varten vaaditaan usein aika paljon, erityisesti jos yrittää kuvata koiran liikkeitä tai ottaa kuvaa, jossa on enemmän kuin kaksi (koira, handleri) kohdetta (esim. kasvattajaryhmäkuvat!). Lisähankaluutta tulee, jos kuvataan sisätiloissa, joissa on vaihteleva valaistus (esim. osin ikkunanvalo, osin loisteputkien valo). Suora salamavalo usein vain pilaa kuvan. Mutta juuri vaikeus tekee hommasta mielenkiintoinen. Ja siksi satunnaiset, edes kohtalaiset onnistumiset - muunlaisia onnistumisia ei oikeastaan ole vielä ollutkaan - antavat paljon isoa iloa. Pelkkä jatkuva niitä kohti pyrkiminenkin onneksi tuottaa tyydytystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti