Kohina ja koirakuvaus

Koirien valokuvaaminen sisätiloissa tai illalla vaatii enemmän valoa kuin muulloin. Filmiaikana yksi nyrkksääntö oli käyttää eri filmiä talvella kuin kesällä. Uusissa digikameroissa, joissa kenno tekee filmin virkaa, ja varsinkin digijärkkäreissä, on mahdollisuus nostaa valoherkkyyttä eli käytännössä ISO-arvoa 50:stä tai 100:sta jopa 3200:aan tai 12800:aan. Valoherkkyyden nosto lisää kohinan määrää - kuinka paljon, se riippuu siitä kuinka paljon herkkyyttä nostetaan, ja millä kameralla kuvataan. Canonin uudessa 5D Mark II-mallissa valoherkkyyttä voisi nostaa jopa 25 600:aan saakka. Testit tosin kertovat, että kuvan laatu kärsii melko selvästi noin suurilla herkkyyksillä kuvattaessa jopa "maailman parhaaksi kameraksi" väitetyllä 5D II:lla. Monissa malleissa kohinan määrä kasvaa häiritseväksi jo paljemmin alemmissa lukemissa. Meidän Canon 400d:ssä jo ISO-arvolla 800 kuvaaminen tuottaa minusta häiritsevää kohinaa. Olennaista on sekin, että kyse on tosiaan siitä, milloin minkäkinlainen kohina häiritsee ketäkin; kohinaa käytetään usein tehokeinona ja taiteellisena elementtinä kuvissa. Normaalisti kohina silti häiritsee ja tekee kuvasta vähemmän miellyttävän katsoa kuin saman kuvan ilman kohinaa.

Kohina on omalla tavallaan informaation puutetta: kamera ei tiedä parempaakaan tapaa täydentää kameran huonojen asetusten tai kameran puutteellisen suorituskyvyn vuoksi puuttuvaa informaatiota. Englanniksi kohina on "noise", joka kuvaa varsin hyvin sitä, mistä on kyse: ylimääräisistä häiriöistä kuvassa. Kohinaisessa kuvassa erivärisiä pilkkuja ja läikkiä ilmaantuu kuvaan sinne, missä niitä todellisuudessa ei ole ollut. Filmiaikana kohinaa vastasi karkeasti ottaen rae, jolle oli ihan konkreettinen selitys: filmin pinnalla oli halidimolekyylejä, jotka valotetussa ja kehitetyssä filmissä kasautuvat ryhmiin muodostaen metallista hopeaa. Nämä ryhmät näkyivät rakeina. Digikameroissa kyseisiä kemiallisten aineiden kasaumia ei ole vaan sen sijaan puhutaan kohinasta. Kohina ilmenee alivalottuneissa ja korkean ISO-arvon kuvissa erityisesti kuvan tummilla alueilla. Kohinaa on kahdenlaista, valoisuus- ja värikohinaa.


Valoisuuskohina näkyy vaaleina ja värikohina kirkasvärisinä pilkkuina ja läikkinä erityisesti kuvan tummilla alueilla ison kontrastin vuoksi. Yllä oleva kuva kasvatistamme Nöpöstä otettiin Tampereen koiranäyttelyssä maaliskuun puolivälissä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Canon 400d ja 70-200mm L IS USM-objektiivi vaativat tilanteessa ISO-arvon 800, jotta suljinajat pysyivät kohtuullisen lyhyinä paikallaan olevan koiran kuvaamiseen (1/40s). Tumma koiran (kuten Nöpön) kuvaaminen noissa olosuhteissa merkitsi sitä, ettei automaattitarkennus aina toiminut oikein, koska kameran oli vaikea löytää kontrastia tummassa kohteessa (cairnterrieri Nöpö). Siksi tämäkin kuva on hieman epätarkka melko lyhyestä valotusajasta huolimatta. Toinen ongelma on juuri kohina, joka näkyy erityisesti tummilla alueilla kuten koiran tassuissa, kun kuvan alivalotusta on ensin hieman korjattu Photoshopissa. Alla oleva kuva on osa ensimmäisestä kuvasta, suurennos Nöpön tassuista, jossa valoisuutta on hieman parannettu kuvankäsittelyohjelmalla. Suurennoksessa kohina näkyy selvästi monina häiritsevinä, kirkasvärisinä pilkkuina ja läikkinä.



Toisessa tassukuvassa (ylläolevista alempi)kohinaa on poistettu kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvankäsittelyssä kohinaa pystyy hallitsemaan varsin hyvin, ja tarkoitukseen on olemassa monia erillisiä ohjelmia. Nöpön tassuista kohinaa on vähennetty yksinkertaisesti Photoshopin Reduce Noice-komennolla. Kuvaparista ilmenee paitsi kohinan selvä väheneminen myös muutama keskeinen kohinanpoiston oheisvaikutuksista: alemmassa kuvassa värit ovat haalistuneet ja kuva on menettänyt yksityiskohtia ja tärävyyttä; alempi kuva on latteampi. Kohinanpoisto-ohjelma poistavat kohinan lisäksi kuvan värikylläisyyttä ja yksityiskohtien terävyyttä. Niinpä kohinanpoiston jälkeen kuvaa on käsiteltävä lisää sivuvaikutusten vähentämiseksi. Nöpön tassukuvaan lisäsin yksinkertaisesti saturaatiota (n. +10-+15) sekä terävöitin tassut ja koko koiran kahdesti. Lopputulos muutamien muiden säätöjen ja rajausten jälkeen on alapuolella oleva kuva: kuva on kohtuullinen kuva Nöpöstä noissa olosuhteissa; ei erityisen hyvä teknisesti, mutta mielestäni siedettävä.


Kevään edistyminen ja valon lisääntyminen vähentää kohinanhallinnan tarvetta, mutta ei poista sitä. Erityisesti iltaisin, sisätiloissa ja voimakkaan valoisuuskontrastin kuvissa sekä valotukseltaan epäonnistuvien kuvien käsittelyyn kohinanhallintaa tarvitaan siitä huolimatta, että vuodenaika muuttuu yleisesti valoisemmaksi. Koiranäyttelyt järjestetään onneksi kesällä melkein aina ulkona ja päivällä, joten valon riittävyyden sijaan koiranäyttelykuvauksessa muut asian nousevat kuitenkin yleisesti ottaen kohinaa keskeisimmiksi ongelmiksi.